Maailman ihanin tyttö – Valokuva soi
Susanna Haavisto, Suvi Isotalo, Lea Pekkala, Marjo Kuusela ja Unna Kitti
Monitasoinen musiikillinen näyttämöteos rakentuu musiikin, tanssin ja sanan keinoin valokuvien synnyttämistä viiltävän kauniista lauluista ja 50-luvun lastenkotilasten selviytymistarinoista. Lavalla hehkuvat upeat taiteilijat Susanna Haavisto, Suvi Isotalo, Lea Pekkala, Marjo Kuusela ja Unna Kitti.
Hyvösen lastenkodissa asui lapsuudessaan kaltoin kohdeltuja tyttöjä. Miina Savolainen työskenteli sosiaalikasvattajana Hyvösessä ja mietti, miten saisi tytöt, nuo lapset vielä, uskomaan, että he näkyvät? Että he riittävät, ovat rakastettavia ja arvokkaita.
Miina Savolainen valokuvasi tyttöjä kymmenen vuoden ajan lasten omilla ehdoilla. Kuvista syntyi näyttely ja lumoava kuvakirja näkyväksi tulemisen tärkeydestä: Maailman ihanin tyttö.
Upea valokuvanäyttely on kiertänyt maailmaa. Ihanat tytöt kasvaneet aikuisiksi, jotkut saaneet ihania lapsia. Lohduttava kirja on lumonnut ihmisiä käsittämättömällä kauneudellaan.
Susanna Haavisto sai kirjan käteensä vuonna 2009. Itki kirjan kuvia viikonlopun ja päätti, että kuvien aiheuttamista tunnereaktioista on synnytettävä jotain uutta.
Kuvat kertoivat tarinansa ja halusivat soida, tuoda ne kuulluiksi. Tulla tanssituiksi. Kuvat puhuivat itsensä sanoiksi, Suvi Isotalo kuuli tekstit musiikiksi. Marjo Kuusela näki musiikin liikkeenä. Susanna kirjoitti monologeja 50-luvun lastenkotilasten kokemusten pohjalta. Syntyi läpisävelletty näyttämöteos Maailman ihanin tyttö – Valokuva soi, joka tuotettiin yhteistyössä Espoon Kaupunginteatterin kanssa. Sen kantaesitys oli Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa 26.2.2015.
Geroartisti Taina Semi kirjoitti tällaisen viestin esityksen nähtyään: “Maailman ihanin tyttö- Valokuva soi” esitys on koskettava ja herkkä. Musiikki, tanssi, kuva, ääni- ja valomaisema, tekstit ja laulut taiteiden välisyyttä parhaimmillaan. Kyynel kulkee silmäkulmassa “tuulen mukana”, vähitellen hiljainen hymynkare, toivo, ja että ” elämä todellakin rakastaa meitä.”
Esitys kestää n. 1 h 30 min väliaikoineen.
Käsikirjoitus ja ohjaus – Susanna Haavisto
Musiikin sävellys – Suvi Isotalo
Koreografia – Marjo Kuusela
Valo- ja projisointisuunnittelu ja toteutus – Valo Virtanen
Äänitehosteet – Harri Kuittinen
Ääniavusteet – Juha Tikka
Äänentoisto – Mikko Vepsäläinen
Valokuvat – Miina Savolainen ja ihanat tytöt
Grafiikka – Pia Lång
Puvustus – Susanna Haavisto
LAVALLA:
Susanna Haavisto – laulu, monologit
Suvi Isotalo – piano, laulu, kellopeli
Lea Pekkala – sello, laulu, kellopeli
Marjo Kuusela – tanssi
Unna Kitti – tanssi
Kuva: Timo Tikka
Esityksestä on tehty myös konserttiversio ilman tanssijoita.
Sen kesto on n. 1 h 20 min väliaikoineen
Tulipolku 6, 02880 Veikkola
pekka@produmo.fi
+358-500-451721